LC Savonlinna/ Sääminki 60 v

8.10.2024

LC Savonlinna/Säämingin 60-vuotisjuhlaa vietettiin 5.10. ravintola Paviljongilla arvokkaissa ja samalla iloisissa ja välittömissä merkeissä. Iloksemme saimme vieraaksemme myös Lions-liiton puheenjohtajan. Nina Moilanen toivotti klubillemme onnea ja menestystä omalla pirteällä ja raikkaalla puheenvuorollaan.

H-piirin tervehdyksen toi 2. varapiirikuvernööri Hannu Ehrukainen. Hän luovutti myös lion/puoliso Pirjo Falkstedtille piirin ansiotähden. Lion Pentti Heikkonen sai Ars-ansiomerkin työstään Arne Ritari-säätiön hyväksi. Savonlinnan kaupungin tervehdyksen toi kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Terho Kaskinen.

Melvin Jones- jäsenyys myönnettiin lioneille Markku Lankinen ja Olli Österlund aktiivisesta ja pitkäjänteisestä lions-toiminnasta. Illan kokokohtiin kuului ritariksi lyöminen, jonka suoritti nyt jo 171. kerran vahvalla rutiinilla liiton entinen puheenjohtaja Harri Forss. Uusi ritari on lion Jorma Kupiainen ja myös puoliso Hilkka Kupiainen sai rintaansa ritaripuolisoruusukkeen. Pariskunta on yhdessä puurtanut lionstoiminnan parissa jo vuodesta 1995.

Tilaisuudessa kuultiin korkeatasoisia musiikkiesityksiä nuoren hanurivirtuoosin Anni Saksmanin esittämänä. Laulumusiikkia pianolla itseään säestäen esitti musiikinmaisteri, diplomipianisti Johanna Hallikainen. Taikuri Opa Rissanen hauskutti yleisöä taikatempuillaan ja kuten hyviin iltamiin kuuluu lopuksi tanssittiin duon Eero ja Pasi säestyksellä. Tästä on hyvä jatkaa elinvoimaisen klubin taivalta kohti uusia haasteita!